6.3.2021
1700- ja 1800-luvun taitteessa silloisessa Puola-Liettuan valtioliitossa elänyt rabbi Nachman analysoi eräässä pitkässä saarnassaan babylonialaisen Talmudin katkelmaa, joka kertoo Honi HaMe’agelista, puolilegendaarisesta juutalaisesta rabbiinisesta hahmosta ja ihmeidentekijästä, jonka kerrotaan eläneen Israelin maassa ensimmäisellä vuosisadalla eaa. ja joka tunnetaan kyvystä synnyttää sadetta.
Eräänä päivänä Honi matkasi tietä pitkin ja näki johanneksenleipäpuuta istuttavan miehen. Hän kysyi mieheltä: ”Kuinka kauan kestää ennen kuin tämä puu kantaa hedelmää?” ja mies kertoi siihen kuluvan 70 vuotta. Mies oli itse 70-vuotias, joten Honi tiedusteli, maksaako vaivaa istuttaa puu, joka tuottaa hedelmää vasta 70 vuoden kuluttua, jolloin mies vastasi: ”Huomasin, että maailmassa on täysikasvuisia johanneksenleipäpuita. Koska esi-isäni ovat istuttaneet niitä minua varten, niin minäkin istutan niitä jälkeläisiäni varten.”
Honi nukahti, kivimuodostelma kasvoi hänen ympärilleen niin, että se peitti hänet näkyvistä, ja hän nukkui 70 vuotta. Herättyään Honi näki miehen poimivan johanneksenleipäpuun hedelmiä ja kysyi häneltä: ”Oletko sinä se mies, joka istutti puun?”, jolloin mies kertoi olevansa istuttajan lapsenlapsi. Sitten Honi näki aasinsa, joka oli tällä välin synnyttänyt useita sukupolvia muuleja (tarina ei kerro, miten nämä kaikki eläimet saattoi nähdä samanaikaisesti), ja hän palasi kotiinsa. Kukaan ei kuitenkaan suostunut uskomaan 70 vuotta tietymättömissä olleen Honin paluuseen, jolloin tämä pahoitti mielensä, rukoili armoa ja kuoli.
Babylonialainen Talmud kertoo Honin kuolemasta eri tarinan osana johanneksenleipäpuukertomusta kuin vuosina 37–100 elänyt juutalainen historioitsija Flavius Josefus. Hänen mukaansa Jerusalemin temppelin piirityksen aikana juutalaisten ylipapin Hyrkanos II:n kannattajat kivittivät hurskaan Honin, joka oli kieltäytynyt rukoilemasta heidän vastustajiensa kuolemaa. Talmudin-tuntija Shmuel Eidels (1555–1631), joka tunnetaan myös kirjainlyhenteellä Maharsha, selittää Talmudin ja Josephuksen välisen eroavuuden siten, että Hyrkanos II:n miesten oletettiin tappaneen Honin, mutta todellisuudessa hän vaipui syvään uneen tai koomaan 70 vuodeksi ja kuoli vasta sitten.
Mies, joka poimi johanneksenleipäpuusta hedelmän ja jonka Honi tapasi nukuttuaan 70 vuotta, kertoi rabbi Nachmanin mukaan hänen Sipurei Ma`asiyoth -nimellä julkaisemiaan tarinoita. Nachman kirjoitti heidän välilleen seuraavan vuoropuhelun: Kun Honi näki miehen, hän kysyi tältä: ”Miksi kerrot ’Tarinoita muinaisilta ajoilta’ (Sipurei Ma`asiyoth)? Eikö ole mahdollista herättää ihmisiä kertomalla tarinoita, jotka sijoittuvat ihmisen eliniän 70 vuoden ajalle ja Tooran 70 näkökulmaan?” Mies vastasi hänelle: ”Ei, velvollisuuteni on kertoa ’Tarinoita muinaisilta ajoilta’.” Rabbi Nachman siis samaisti itsensä Talmudin kertomuksen mieheen, joka poimi isoisänsä istuttaman hedelmän. Ja mikäs siinä, olihan hänen oma isoisänsäkin ollut vaikutusvaltainen rabbi.
Kuivattuja johanneksenleipäpuun hedelmiä syödään perinteisesti juutalaisena juhlapyhänä tu bišvatina, puiden uutenavuotena, tammi-helmikuussa. 1600-luvulla kabbalistit lanseerasivat puiden syntymäpäiväillallisen pääsiäisen juhlapäivällisen hengessä. Sittemmin modernin siionismin vaikutuksesta 1900-luvulla ja nyt ympäristötietoisuuden siivittämänä tu bišvat on kehittynyt suosituksi ja luonteeltaan omanlaisekseen juhlaksi, johon sisältyy mm. puiden istutusta. Johanneksenleipäpuun hedelmä on monissa perheissä tu bišvatin juhlapäivällisen oleellinen osa, koska johanneksenleipäpuu kasvaa Israelin maassa alkuperäisenä lajina ja se on osa Honin tarinaa, joka usein luetaan tu bišvatina ääneen.
Entä oliko rabbi Nachmanilla omia kokemuksia johanneksenleipäpuusta? Kyllä oli, sillä hän teki vuosina 1798-1799 vaarallisen matkan Israelin maahan, jossa Haifassa, Tiberiaassa ja Safedissa asuvat hasidit ottivat hänet kunnioituksella vastaan. Akkosta kotimatka alkoi kuitenkin odottamattoman nopeasti, kun kuultiin, että Napoleonin piiritysjoukot olivat jo lähellä. Rabbi Nachman osti liput itselleen ja matkatoverilleen osmanien kauppalaivaan, mutta he päätyivät vahingossa sotalaivaan ilman eväitä tai juomavettä. Laivan kokki oli kuitenkin reilu ja antoi heille aamuin ja illoin kupin mustaa kahvia sekä matoisia laivakorppuja.
Laiva joutui myrskyyn, jossa se ajelehti uppoamisen partaalla useita päiviä. Rabbi Nachman pelkäsi kyllä henkensä puolesta, mutta oli myös huolissaan lähestyvän pääsiäisen vuoksi. Silloin ei voitaisi syödä korppuja, joten olisiko koko kahdeksan päivän jakso selvittävä pelkällä mustalla kahvilla? Lopulta myrsky kuitenkin hellitti, ja miehistö pääsi hakemaan kohdalle osuneesta saaresta paljon hedelmiä ja myi rabbi Nachmanillekin johanneksenleipäpuun hedelmiä yhdellä taalerilla. Rabbi ilahtui, sillä niillä hän ja toveri selviytyisivät pääsiäisajan kahdeksan päivää.
Matkalaisille kävi lopulta hyvin: heitä ei myyty orjiksi, kuten he pelkäsivät tapahtuvan, vaan he pelastuivat Rhodoksella osmanien käsistä. Sitten seurasi vielä valepukuja, passivaikeuksia, lahjuksia, vankila ja karanteeni, kunnes he pääsivät onnellisesti takaisin kotiin Puola-Liettuaan.
Lue lisää:
Rabbi Nachmanin tarinat englanniksi käännettyinä: https://en.wikisource.org/wiki/Translation:Tales_of_Rabbi_Nachman
Yakov Shammai Azriel, The Quest for the Lost Princess in Rabbi Nachman of Braslav’s ”Book of the Stories from Ancient Times”, väitöskirja, University of South Africa, 2003: https://core.ac.uk/download/pdf/43164634.pdf
Hyim Shafner, The Dream of Exile: A Rereading of Honi the Circle-Drawer: http://kerem.org/wp-content/uploads/2011/01/Kerem-12-Hyim-Shafner-….-The-Dream-of-Exile.pdf
Hillel Zeitlin, Rabbi Nachman: The Seer of Podolia: www.shulman-writer.com/rabbi-nachman–hillel-zeitlin.html#. Kertoo mm. Nachmanin Israelin-matkasta.
De plantis rebus historiaque 