26.5.2021
Raparperin satokausi johdattaa taas mieleen kysymykset, mistä, milloin ja miten raparperi on tullut Suomeen. Tai milloin raparperi on tullut ylipäänsä Eurooppaan? Kun puhumme raparperista eri aikoina ja eri paikoissa, puhummeko samasta kasvista? Otetaanpa selvää.
Koristeraparperi (Rheum palmatum) on Kiinan, Tiibetin ja Mongolian alueelta kotoisin oleva vanha lääkekasvi, ja Kaakkois-Kiinasta on puolestaan kotoisin rohtoraparperi (Rheum officinale), jonka käyttö on ollut hyvin samanlaista. Raparperia tiedetään kasvatetun Aasiassa jo vuoden 2700 eaa. aikoihin, koska sen maavartta ja juurta on käytetty lääkkeenä. Ne sisältävät antrakinoneita, joten raparperi on tehokas laksatiivi. Kiinalaisessa lääketieteessä raparperiin suhtaudutaan edelleen hyvin vakavasti: vuonna 1990 maassa järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen raparperisymposiumi kiinalaisen farmakopean tarkentamiseksi tältä osin.
Keskiajan Eurooppaankin tuotiin kuivattua raparperinjuurta silkkitietä pitkin, mutta vaikka raparperi oli tunnettu länsimaissa lääkkeenä jo antiikin ajoista saakka, kasvin alkuperä ei ollut vielä tiedossa. Vaan Marco Polollepa lääkeaineen alkuperä selvisi. 1200-luvun lopulla Genovan vankilan sellissä sanelemassaan kertomuksessa Marco Polon matkat hän kertoo: ”Tämän maan [Länsi-Xian eli Tangutin kuningaskunnan] kaikilta vuorilta löytyy suuria määriä raparperia; juuri täältä kauppiaat ostavat ja kuljettavat sitä maan ääriin.” Marco Polon kertomus nykyisessä Kiinassa sijaitsevasta Länsi-Xiasta raparperin maailmankaupan alkupisteenä oli siis aikalaisille uutta tietoa.
Raparperi oli keskiajan Euroopassa arvokkaampaa, kuin ehkä osaisimme äkkiseltään ajatellakaan. Sen arvo käy ilmi Ruy Gonzáles de Clavijon raportista, jonka hän laati kaudestaan lähettiläänä Timur Lenkin hovissa Samarkandissa vuosina 1403-1405: ”Kaikista paras kauppatavara tuli Samarkandiin Kiinasta: erityisesti silkit, satiinit, myski, rubiinit, timantit, helmet ja raparperi…” Samarkandista raparperin kuivattu juuri jatkoi matkaansa Eurooppaan vielä 1600-luvulla Välimeren alueen kautta, ja koristeraparperia kutsutaankin monissa eurooppalaisissa kielissä turkin- tai kiinanraparperiksi, koska sen kauppareitti Eurooppaan kulki Kiinasta Turkin halki. 1700-luvulla pääasiallinen reitti siirtyi Venäjälle.
Uudella ajalla eurooppalaisille selvisi vähin erin, mistä kasvista kuivattu juuri oli peräisin, ja raparperin kasvatus lääkkeeksi yleistyi Euroopassa 1500-luvulla. Ruotsin valtakunnassa raparperia ryhdyttiin kasvattamaan tässä tarkoituksessa 1600-luvulla, ja Suomen puolellakin oltiin ajan hermolla, sillä Elias Tillandz mainitsee raparperin julkaisemassaan Turun seudulla viljeltävien kasvien listassa vuodelta 1673 nimellä Muncksrabarber eli kallioraparperi (Rheum rhaponticum). Kallioraparperi on ainoa alkujaan eurooppalainen raparperilaji, ja se kasvaa villinä Bulgariassa. Kallioraparperi on luultavasti yksi nykyisen tarharaparperin (Rheum rhabarbarum) esi-isistä.
Maantieteelliseltä alkuperältään läheinen laji on Rheum ribes, joka kasvaa villinä Länsi-Aasiassa Turkista Intiaan ulottuvalla alueella. Siitä tunnetaan ensimmäinen maininta Euroopasta arabialaisen Ibn Sarabin teoksen latinankielisestä käännöksestä De simplici medicina, jota luettiin koko Euroopassa 1200-luvun lopulta 1400-luvulle. Nykyäänkin Turkissa, Irakissa ja Iranissa tätä raparperilajia käytetään lääkekasvina ja suolaisissa ruoissa.
Mutta palatkaamme takaisin Turkuun, missä myös Pehr Kalmilla oli jotakin raparperilajia viljelyksessä 1750-luvulla, mutta hän valitteli, ettei ollut onnistunut saamaan oikean raparperin (äkta rhabarber, rhabarbarum verum) siemeniä. Samoihin aikoihin vuonna 1753 Carl von Linné jakoi Rheum-suvun aluksi kolmeen lajiin: Rheum rhaponticum, Rheum rhabarbarum ja Rheum ribes. Nykytietämyksen mukaan lajeja on viitisenkymmentä. Meille jääneekin arvoitukseksi, mitä lajia Kalmilla oli ja mitä hän olisi halunnut saada.
Aikakauden luonnontutkijat vaihtelivat keskenään raparperin siemeniä, ja näin Kalmkin oli saanut epätyydyttävät siemenensä. Myös Ruotsin Venäjän-lähettiläs Mauritz Posse kirjoitti keväällä 1760 luonnontutkija Pehr Adrian Gaddille, että hän lähettää tälle kolme pakettia erilaisia raparperin siemeniä, jotka hän oli saanut keisarinnan henkilääkäriltä David de Gorterilta.
Raparperilajien moninaisuus aiheutti hämmennystä myös kasvin nimen etymologiaa pohdittaessa. Apotit Filippo Luigi Gilii ja Gaspar Xuarez kirjoittivat teoksessaan Osservazioni fitologiche sopra alcune piante esotiche introdotte in Roma (Kasvitieteellisiä huomioita joistakin Roomaan tuoduista eksoottisista kasveista) vuonna 1788: ”Rheum-nimi, jonka raparperi sai latinan kielessä, tulee Dioskorideen mukaan kreikan sanasta rheon, mutta kreikkalaiset eivät tunteneet meidän todellista raparperiamme, kuten [espanjalainen 1500-luvun lääkäri Nicolás] Monardes sanoo, koska raparperi, josta puhuvat mainittu Dioskorides, Galenos, Avicenna ja muut, oli pikemminkin supistava eikä liuottava kuten meidän, niin kuin [italialainen 1500-luvun lääkäri Pietro Andrea] Mattioli oikein mainitsee.”
Alexandre de Théis eteni kasvitieteellisessä etymologiassaan suoraviivaisemmin vuonna 1810: ”Dioskorides (III, 2) sanoo: Rheum rhaponticum-raparperi, jota kreikkalaiset kutsuvat nimellä rha tai rheon, kasvaa maissa, jotka ovat Bosporinsalmen toisella puolella.”
Viimein 1700-luvun puolivälissä englantilaiset keksivät, että raparperi oli myös syömäkelpoista. Se kelpuutettiinkin leivontaan ja ruoanlaittoon 1700- ja 1800-luvuilta lähtien, kun sokeri halpeni ja sen käyttö yleistyi. 1700-luvulta on mainintoja, että raparperinvarsia syötiin myös lampaanlihan kera sekä kevään varhaissatona raakana suolalla ja pippurilla maustettuna – eli siis samaan tapaan kuin nykyäänkin Lähi-idässä.
Lue lisää:
Raparperin viljelyn historiaa Luonnonvarakeskuksen GeenivaraOppi-sivuilla
Helsingin Sanomien artikkeli Syövätkö suomalaiset raparperia väärin? Kyllä, sanoo suomenkurdi Rasoul Khorram
Rabarber (ruotsiksi) Bergianska trädgårdenin sivuilla
Filippo Luigi Gilii ja Gaspar Xuarez: Osservazioni fitologiche sopra alcune piante esotiche introdotte in Roma. 1788 (italiaksi) Google-kirjoissa vapaasti ladattavana
De plantis rebus historiaque 