29.4.2020
Tänään on kulunut tasan 640 vuotta Katariina Sienalaisen kuolemasta. Katariina, syntymänimeltään Caterina Benincasa, (1347–1380) oli italialainen mystikko ja maallikkodominikaani. Hänen pysyvä perintönsä on hänen kirjallisessa tuotannossaan. Katariina saneli noin 380 kirjettä kymmenen viimeisen elinvuotensa aikana sekä Dialogin Jumalan kaitselmuksesta, ja häneltä on kirjoitettu muistiin 26 rukousta.
Katariina tunnetaan myös siitä, että hän ei ollut kovin hyvä syömään. Alkuvuonna 1380 hän lopetti syömisen ja juomisen kokonaan ja kuoli huhtikuun lopulla 33-vuotiaana. Hänen tunnusmerkkejään ovat dominikaanipuku, lilja, sormus, kyyhky, stigmat, piikkikruunu päässä, krusifiksi, kirja, kynä, sydän, pääkallo, piru jalkojen juuressa ja joskus myös ruusu. Katariina on muun muassa Euroopan ja sairaanhoitajien suojelija.
Katariina kuoli Roomassa dominikaanisisarten talossa, jossa hän oli asunut pari viimeistä vuottaan. Hänen ruumiinsa haudattiin Roomassa Santa Maria sopra Minervan hautausmaalle, josta se siirrettiin myöhemmin sisälle basilikaan.
Vuonna 1381 Katariinan ruumiista irrotettiin kuitenkin pää, ja se vietiin Roomasta Sienaan pyhäinjäännöksenä. Kun sienalaiset olivat omin lupinensa kuljettamassa päätä, heidän täytyi näyttää kassinsa sisältö roomalaisille vartijoille. Kassi avattiin, eikä se enää näyttänytkään sisältävän Katariinan päätä, vaan se oli täynnä ruusun terälehtiä. Vuonna 1384 pää kuljetettiin Sienassa juhlakulkueessa San Domenicon basilikaan, jossa sitä edelleen säilytetään.
Salakuljetettavien esineiden muuttuminen ruusuiksi ei ollut keskiajalla mitenkään tavatonta. Näin oli käynyt myös ainakin Casilda Toledolaiselle, Elisabet Pyhälle, Portugalin kuningattarelle Isabella Aragonialaiselle ja Didacus Alcaláiselle 1400-luvulla. Usein muutos tapahtui talvella, mikä hämmästytti ihmisiä aikakaudella, jolloin ruusut ja muutkin kukat kukkivat vain niiden luonnollisena kukinta-aikana.
Casilda Toledolainen oli Toledon muslimikuninkaan tytär, joka salakuljetti leipää vaatteisiinsa kätkettynä 1000-luvun alkuvuosina ruokkiakseen isänsä kristittyjä vankeja. Eräänä päivänä, kun Casilda oli jäämäisillään kiinni salakuljetuksesta, leipä muuttuikin ruusuiksi.
1220-luvulla Thüringenin maakreivi Ludvig IV vietti aikaa metsästyskavereidensa kanssa, kun he kohtasivat Ludvigin unkarilaissyntyisen puolison Elisabetin hiippailemassa jotakin esiliinaansa kätkettynä. Ludvigia huolestutti, että tämä saattoi näyttää kavereista oudolta, ja pyysi siksi Elisabetia näyttämään, mitä hänellä oli esiliinaansa piilotettuna. Samalla hetkellä esiliinamytty avautuikin, ja näkyviin tuli valkoisia ja punaisia ruusuja. Alun perin esiliinan sisässä oli leipää, jota Elisabet oli salakuljettamassa köyhille. Nyt häntä hiukan harmitti, kun pitikin viedä ruusuja leivän asemesta.
Myös Portugalin Isabella-kuningattarella (1271–1336) oli isotätinsä Elisabetin tavoin tapana salakuljettaa leipää köyhille esiliinansa alla, ja eräänä päivänä hänen puolisonsa, Portugalin kuningas Dinis I, sai hänet kiinni itse teosta. Tarkastuksessa esiliinan sisältö muuttui kuin muuttuikin ruusuiksi, joiden ympäriinsä kanniskelu oli Dinisinkin mielestä aivan jees, vaikka leipänsä suhteen hän olikin tarkempi.
De plantis rebus historiaque 